Citroënin perustaja André Citroën oli suurten markkinointitempausten mies. Vauhdittaakseen Citroën Type B2 henkilöauton pohjalle rakennetun puolitelavaunun myyntiä herra Citroën päätti tehdä jotain sellaista, jossa kukaan muu ei vielä ollut onnistunut – ajamaan Saharan autiomaan halki moottoroidulla ajoneuvolla. Temppu ei ole helppo vielä tänä päivänäkään teknologian huimasta kehityksestä huolimatta. Koko ranskankielinen maailma seurasikin jännityksellä, kun joulukuussa 1922 matkaan lähtenyt Citroënin retkikunta onnistui yrityksessään ja lunasti menolipun lisäksi vieläpä paluulipunkin.
[Lue artikkeli]Historia
Kuvaraportti: Kustom Kulture Show 2020
Kustom Kulture rakentelukulttuuri koki renesanssin vuosituhannen vaihteessa yhdistäen digitalisoituvassa yhteiskunnassamme kovaa vauhtia katoavaksi kansanperinnöksi muuttuvat käsityötaidot 1950-1960 -lukujen nuorisokulttuuriin. Nykymuotoisen kustomkulttuurin alalajit ovat omaleimaisia, mutta niillä on kaikilla juurensa syvällä amerikkalaisen ajoneuvokulttuurin historiassa. Nyt monet alakulttuurit, jotka eivät syntyaikoinaan olisi hyväksyneet toisiaan, kokoontuvat yhteisen katon alle suurissa tapahtumissa, kuten miesten käsityömessuiksikin kutsutussa Kaapelitehtaan Kustom Kulture Showssa.
[Lue artikkeli]The Flying Finndian – satavuotiaan Board track racerin replica
Amerikka rakastui vauhtiin ja hengenvaaraan 1910-luvun alun puisilla ovaaliradoilla ajetuissa moottoripyöräkilpailuissa. Board track racingin huippuvuosina radoilla käytyjä pakokaasun katkuisia ja verentahraamia kilpailuja seuraamaan vaelsi kymmeniä tuhansia katsojia. Parhaat kuljettajat keräsivät vuodessa yli 20 000 dollaria palkintorahoja, joka nykyrahassa vastaa reilun puolen miljoonan dollarin palkintopottia. Siksi ei olekaan ihme, että niin pyöränvalmistajat kuin kuljettajatkin olivat valmiita uhmaamaan kuolemaa kisaviritteisillä moottoripyörillä yli 160 km/h vauhdissa. MP20-näyttelyn helmi, Pekka Sikasen The Flying Finndian tekee kunniaa moottoriurheilun alkuhämärän pelottomille Board track racereille.
[Lue artikkeli]Vuosi, jonka Mopar-fanit haluaisivat unohtaa: Kuningas Pettyn 1969 Ford Torino NASCAR-kilpuri
Hannu Mäkisen ja Marko Ojalan replica Richard Pettyn 1969 Ford Torino Cobra kilpa-autosta oli yksi ACS2019-näyttelyn helmistä. Auto on hatunnusto NASCAR-legendalle, joka järkytti Mopar-maailmaa siirtymällä kaudeksi 1969 verivihollisen Fordin leiriin. Pitkän ja menestyksellään uransa ainoalla Ford-kaudella Richard ”the King” Petty ajoi Torinolla kymmenen kertaa ruutulipulle ensimmäisenä ja sijoittui Spint Cupissa tallikaverinsa jälkeen toiseksi. Tämä on tarina kuninkaan vuodesta sinisen ovaalin ratin takana.
[Lue artikkeli]Kissapedoista julmin – 1970 Mercury Cougar Eliminator
Mercury Cougar Eliminatorin tarina sai alkunsa nuorison laittomista kiihdytyskilpailuista 1940-luvun Kaliforniassa, jalostui 1960-luvun kilparadoilla Funny car kiihdytysautojen rikkoessa nopeusennätyksiä ja hioutui lopulliseen muotoonsa 1970-luvun taitteessa taistelussa poniautojen herruudesta. Lopullinen menestys jäi silti saavuttamatta. Juha Ikävalkon mustaa voimaa uhkuvaa Eliminatoria katsellessa tulee väistämättä mieleen kysymys: entä jos Mercuryllä olisi karsittu Cougarista kaikki turha krominkiiltoa myöten pois, puettu Eliminator häijyn mustaan pukuun ja nipistetty varttimailin loppuajasta Dyno Don Nicholsonin dynamometrillä viimeisetkin sekunnin kymmenykset pois? Olisivatko GM:n ja Chryslerin muskeliautoilla asfalttiin piirretylle viivalle Kuningas-Cougaria haastamaan lähteneet kuljettajat jääneet nuolemaan näppejään?
[Lue artikkeli]




