Kustom Kulture show 2026 kokosi Kaapelitehtaalle enemmän kalustoa kuin koskaan aikaisemmin. Taiteilijoita paikan päällä oli yli kymmenestä maasta, Jenkeistä, Australiasta ja eri puolilta Eurooppaa. Ensi esittelyssä on neljä moottoripyörää ja myös useita autoja. Kattaus oli kustom-kulttuurista kiinnostuneille jälleen kerran ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen kokonaisuus.
[Lue artikkeli]pinstriping
Kuvaraportti: Kustom Kulture Show 2024
Kustom-kulttuuri on alakulttuuri, joka keskittyy ajoneuvojen muokkaamiseen ja personointiin. Kulttuuri juontaa juurensa 1950-luvun Yhdysvalloista, jolloin nuoret alkoivat muokata autojaan näyttävimmiksi ja nopeammiksi. Kustom-kulttuuri on myös vahvasti visuaalinen ja sosiaalinen liike ja elämäntapa, joka näkyy paitsi ajoneuvoissa, myös vaatetuksessa, taiteessa ja musiikissa. Näyttelyt ja cruisingit ovat olennainen osa kulttuuria. Kymmenettä kertaa järjestetyssä Kustom Kulture Show:ssa koko alakulttuurin kirjo oli jälleen kerran upeasti esillä.
[Lue artikkeli]Marco ”Platu” Planting: Kustom Kulture Show on Suomen paras Garage party
Hot rodeja, customeita, makeita moottoripyöriä, pinstripingia, kromia ja flake-maalia. Kaapelitehtaalla yhdeksättä kertaa järjestetty Kustom Kulture Show on hot roddereiden, bikereiden, vintage väen ja koko Suomen kustom-scenen oma Garage party, johon kuka tahansa on tervetullut. Kaapelitehtaan tiloihin oli tänäkin vuonna saatu mahtumaan huikea tapahtuma ja bileet.
[Lue artikkeli]Hatunnosto Larry Watsonille – American Car Show 2019 customit
Larry Watson oli itseoppinut pinstriping ja custom-erikoismaalausten kuningas. Hänen maaliruiskustaan saivat alkunsa niin auton korilinjojen parhaita puolia korostava scallop-maalaus, häivytykset, pitsit, varjot, liekkikuviot, candy-värit ja flake. Larry Watson vei vanhat maalaustekniikat ennen näkemättömän pitkälle ja kehitti kokoajan uusia tapoja maalata entistä näyttävämpiä custom-autoja. Tämän kevään American Car Show:ssa oli esillä monta autoa ja moottoripyörää, joiden maalipintaa katsellessa täytyy nostaa Larry Watsonille hattua. Ilman hänen pioneerityötään Kustom-kulttuuri ei olisi tänään sitä mitä se on ja autonäyttelyissä olisi paljon vähemmän nähtävää.
[Lue artikkeli]



