Volkkariharrastus kasvaa Virossa
Tämä se on! Aircooled Club Estonia -autokerhon perustaja Marje Aasmets löysi unelmiensa kuplavolkkarin Päijät-Hämeestä
Kun Volkkari-kärpänen puraisee, ei paluuta entiseen ole
Tallinnalainen Marje Aasmets on yksi virolaisen Aircooled Club Estonia -autokerhon perustajajäsenistä. Kerho kokoaa yhteen Viron ilmajäähdytteisille volkkareille sydämensä menettäneet autoharrastajat. Elokuussa Marje saapui Sappeen matkailukeskukseen Suomen volkkayhdistyksen vuosittaiseen päätapahtumaan Bug In Finniin ensimmäistä kertaa omalla kuplallaan.
– Kaikille vanhat ilmajäähdytetyt autot eivät sovi. Minäkin joskus ajattelin, etten ikipäivinä sellaista tarvitsisi, mutta tässä sitä nyt ollaan, Marje vastaa, kun kysyn mikä sai hänet hankkimaan vanhan volkkarin.
Kaikki sai alkunsa reilu kolme vuotta sitten, kun Marje kävi kumppaninsa Silver Siipanin kanssa tallinnalaiselta volkkariharrastaja Erki Tevetiltä lainatulla vuosimallin 1956 ovaalikuplalla autotapahtumissa. Volkkari-kärpänen puraisi, eikä paluuta entiseen enää ollut. Oma kupla oli hankittava, mutta sopivan auton löytäminen osoittautui yllättävän haasteelliseksi tehtäväksi.
Korona perui volkkarimatkan halki Euroopan, mutta syntyneillä säästöillä oman kuplan hankinta tuli mahdolliseksi
– Etsin omaa kuplaa kauan, Marje kertoo.
– Viime kesänä meidän piti lähteä Erkin autolla kerhomatkalle Italiaan. Matka oli suunniteltu niin, että kuplat siirretään Virosta Milanoon Italiaan trailerilla. Meidän oli tarkoitus lentää sinne perässä. Sieltä matka jatkuisi volkkareilla italialaiseen Volks’n Roll -tapahtumaan ja paluu Tallinnaan tapahtuisi ajamalla, Marje kertoo.
– Mutta sitten tuli korona ja koko matka piti perua.
Saman kohtalon koki ajokaudella 2020 moni muukin niin isompi kuin pienempi harrasteautotapahtuma ympäri maailman.
Niin ikävää kuin pitkään suunnitellun matkan peruuntuminen olikin, asialla oli kuitenkin myös positiivinen seurauksensa.
– Olin jo laskenut, että ensi vuodeksi saan säästettyä tarpeeksi rahaa oman kuplan ostamiseksi. Matkan peruuntuminen merkitsi sitä, että rahaa jäikin säästöön aiempaa enemmän. Aloimme seurata myynti-ilmoituksia Ruotsista, Suomesta ja Baltian maista.
Baltiassa ei ollut tarjolla mitään mielenkiintoista. Suomessa ja Ruotsissa tarjontaa oli paljon, mutta juuri sitä oikeaa autoa ei millään tuntunut löytyvän. Sitten Marjen silmään osui eräällä suomalaisella kauppapaikalla vain muutama minuutti aiemmin julkaistu myynti-ilmoitus.
– Heti ilmoituksen nähtyäni tuntui, että tuo auto on minun! Marje huudahtaa ja hymyilee.
Marje ei pelkää ottaa työkaluja käteensä, vaan pitää kuplastaan itse hyvää huolta:
Ensimmäisellä lautalla Suomenlahden yli volkkaria katsomaan
Saksasta tai Ruotsista tuontiauton hakeneet tietävät, että auton ostaminen ulkomailta voi olla hankalaa. Yleensä kärsivällisyys palkitaan. Niin kävi Marjellekin.
– Onneksi suomalainen, joka autoa myi, vastasi puhelimeen, Marje muistelee ja jatkaa: monet eivät vastaa ollenkaan Virosta tulevaan soittoon.
Autoa kaupannut lahtelainen rouva vastasi Marjen puheluun, ja kertoi auton kunnosta ja historiasta tarkemmin. Heti puhelun päätyttyä Marje ja Silver hyppäsivät autoonsa ja matkustivat Suomenlahden yli Lahteen kuplaa katsomaan.
Paikan päällä Lahdessa myyjän puhelin soi lakkaamatta, sillä autolle olisi ollut muitakin ottajia. Harmaa kuplavolkkari osoittautui paremmaksi harrasteauton aihioksi, kuin Marje uskalsi odottaakaan. Onneksi reilu myyjä halusi antaa ensimmäisenä soittaneelle virolaiselle mahdollisuuden tutustua autoon ennen muita kiinnostuneita. Marje maksoi hyvillä mielin autosta ilmoitukseen merkityn pyyntihinnan. Oma kupla oli vihdoinkin löytynyt.
– Sain avaimet käteeni, mutta kupla jäi vielä Lahteen. Parin päivän kuluttua tuli autokin Viroon. Minun kuplani. Juuri tämä 1965 vuosimallin 1200-kupla.
Siitä alkoivat pitkiksi venyneet talli-illat. Marje ja Silver tekivät työpäivän jälkeen toisen pitkän päivän autotallissa kuplaa kunnostaen.
– Auton tekniikka ja jarrut on kokonaan käyty läpi. Moottorikin on vaihdettu, Marje kertaa kuplan saattamista katsastuskuntoon.
– Mutta halusimme jättää auton niin alkuperäiseksi kuin mahdollista.
Aircooled Club Estonia on autokerho kaikille ilmajäähdytteisistä autoista kiinnostuneille
Autot on tehty ajettaviksi ja hyvässä seurassa reissuista nauttii kaksin verroin. Kuinka paljon Virossa on ilmajäähdytteisiä volkkareita harrastavia ja minkälainen autokerho Aircooled Estonia on?
– Aircooled Estonia on perustettu marraskuussa 2019. Meillä oli suuret suunnitelmat vuodelle 2020, mutta ikävä kyllä korona muutti kaiken. Tällä ajokaudelle olemme järjestäneet cruising-tapahtumia ja käyneet Turbassa Viron moottoriurheilumuseossa, Marje tiivistää kerhon historian.
– Väga hea koht! Moottoriurheilumuseo on hyvä paikka, huikkaa Silver taustalta ensi kesän matkavinkiksi suomalaisille autoharrastajille.
– On vaikea sanoa, kuinka paljon Virossa on volkkariharrastajia, sillä monet harrastavat autojaan yksin, Marje jatkaa.
– Autoja on laidasta laitaan. Vanhin volkkari on vuosimallin 1956 ovaali ja uusimmat 1970-1980 -lukujen taitteen busseja. Jos puhumme meidän kerhosta, niin mukaan pääsee vielä Transporter T3:llä.
– T3 oli viimeinen, mitä sai ilmajäähdytetyllä moottorilla, Silver täsmentää.
Kolmannen sukupolven Volkswagen Transporter tuli markkinoille vuonna 1979. Vuoden 1983 puoleen väliin asti ulkonäkönsä takia lempinimen Tölkki saaneen Transporterin moottorivalikoimaan kuului ilmajäähdytteinen bokserimoottori. Sen jälkeen Volkswagenin perinteinen ilmajäähdytteinen takamoottoriratkaisu poistui Euroopassa mallivalikoimasta kokonaan.
Aircooled Club Estonia on autokerho kaikille ilmajäähdytteisistä autoista kiinnostuneille
Virossa volkkaritapahtumissa ei vielä toistaiseksi tarvitse pelätä tungosta. Se on ymmärrettävää, sillä volkkareita maahan alkoi virrata vasta 1990-luvun alussa.
– Autoja alkoi tulla maahan vasta siinä vaiheessa, kun Viro vapautui Neuvostoliitosta. Viroon tuotiin vanhoja Datsuneita ja muita autoja, myös volkkareita, Silver muistelee rajojen avautumista.
– Suomeen verrattuna Virossa ilmajäähdytteisten autojen harrastus ja kulttuuri on pienen piirin juttu. ”Kiitos” siitä kuuluu Neuvostoliitolle, jonka aikana jäimme niin paljon jälkeen läntistä maailmaa, Marje täydentää.
– Tänään meille selvisi, että Suomen Volkkariyhdistys on jo vuodesta 1980 alkaen toiminut aktiivisesti. Meillä vielä silloin kukaan ei tiennyt Moskvitchin ja Ladan lisäksi muista automerkeistä yhtään mitään, Silver jatkaa.
– Toki silloinkin ilmajäähdytteisiä autoja oli, kuten Zapakas, Marje muistuttaa.
– Kyllä, Zapakas on ilmajäähdytetty, joten jos joku sellaista harrastaa, voi tulla kerhoon mukaan, Silver pohtii.
Suomessa Jalta-nimellä myyty Neuvosto-Ukrainassa valmistettu ilmajäähdytteisellä V4-moottorilla varustettu Zaporozhets ei komeillut myynti- tai luotettavuus tilastojen kärjessä, mutta Neuvosto-Virossa Zapakas oli tavallinen käyttöauto.
– Meidän klubi ei oikeastaan ole merkkikerho, vaan jos autosi on ilmajäähdytteinen, niin olet tervetullut kerhoon, Marje ja Silver toivottavat myös ilmajäähdytteisten itärautojen omistajat toimintaan mukaan.
– Täällä Bug In Finn -tapahtumassa suomalaiset kysyvät, että mistä meidän automme tulevat. Tuomme ne takaisin käymään täällä Suomessa, josta ne meille tulivat.
Ensi kesänä suomalaisia volkkariharrastajia odotetaan Viroon
Pikkuhiljaa volkkariharrastus Virossa etenee, mutta Suomen harrastajamääriin ei virolaisia volkkariharrastajia voi verrata. Toiminta on kuitenkin aktiivista ja reissuja tehdään paljon myös maan rajojen ulkopuolelle Suomeen, Ruotsiin, Baltiaan ja Venäjälle.
– Kun käymme tapahtumissa Viron ulkopuolella, autokuntia lähtee mukaan kymmenkunta, mutta kun kokoonnumme Virossa, silloin meitä on enemmän, Marje kertoo.
– Olemme uusi kerho. Meillä on paljon intoa ja energiaa järjestää tapahtumia.
– Jos koronatilanne sallii, ensi kesänä haluamme järjestää oman viikonlopputapahtuman, johon kaikki suomalaiset, venäläiset, latvialaiset ja liettualaiset ovat tervetulleita, Marje paljastaa tulevan ajokauden suunnitelmista ja kutsuu suomalaiset vierailulle Viroon.
Mikä vanhoissa volkkareissa oikein viehättää?
Harrasteautojen kauppaa käydään nykyään maiden rajojen yli ja jopa mantereelta toiselle. Mikä vanhoissa ilmajäähdytteisissä volkkareissa viehättää niin paljon, että se oikea auto ollaan valmiita hakemaan ulkomailta pitkienkin matkojen päästä?
– Sitä on vaikea pukea sanoiksi. Volkkari-ihmiset tietävät sen tunteen, kun istut autoon.
– Voi olla että olet todella huonolla fiiliksellä ja kasvoiltasikin sen voi lukea. Mutta kun ihmiset kadulla näkevät sinut ajamassa kuplalla ja vilkuttavat, silloinkin kun ajat yksin ruuhkassa modernien autojen keskellä, päiväsi on pelastettu, Marje vastaa.
– Ja kun lähdemme koko kerhon voimin cruisaamaan ja ihmiset pysähtyvät ottamaan valokuvia ja videoita, se on niin gift! (vapaa suomennos upeaa). Ihmiset tulevat luoksesi ja kehuvat, että onpa sinulla hieno auto, Marje innostuu ja hymyilee.
– Se on elämäntapa. Tai oikeastaan me kutsumme sitä sairaudeksi, molemmat toteavat yhteen äänen ja purskahtavat nauruun.
– Niin, onko se elämäntapa vai sairaus, no siinäpä kysymys, Marje kysyy ja vakavoituu.
– Jotkut ovat sitä mieltä, että volkkariharrastus on kuin päihteiden käyttö. Se menee vuosi vuodelta hullummaksi, Silver virnistää vierestä.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan toimintaan
Toden totta. Moni aloittaa harrastuksensa kuplavolkkarilla. Sitten kuplan tallikaveriksi hankitaan kleinbus ja pian katseet kääntyvät Karmann Ghian tai kolmostyypin ilmajäähdytteisten volkkareiden suuntaan. Ja kun ”sairaus” vie kokonaan mennessään, saapuu pihatietä komistamaan Volkswagen Type4, joka monien mielestä on autona niin ruma, että se on jo kauneutta. Ainakin volkkariharrastajan silmissä.
Jäljelle jää vielä yksi kysymys. Voivatko ulkomaalaiset liittyä kerhonne jäseniksi?
– Kyllä voivat. Ei tarvitse olla virolainen. Riittää, että sinulla on ilmajäähdytteinen auto ja olet kiinnostunut harrastuksesta, Marje vastaa ja toivottaa suomalaiset volkkariharrastajat tervetulleiksi Aircooled Club Estonian jäseniksi.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0
