Isältä pojalle – 1951 Volkswagen Typ 1 Export Limousine
Todellinen autoharrastaja
Jokaisen merkin harrastajiin kuuluu sekä loistotyyppejä että ikäviä ihmisiä. Terveisiä vaan Kotkan suuntaan herralle, jolta ostin ensimmäisen harrasteautoni - ja joka pankkiautomaatilta rahaa hakiessani ruuvasi autosta pisteosia irti. Ja sille mestarimekaanikolle, joka haki moottorin peruskorjattavaksi, otti rahat ja toi koneen lopulta koskemattomana takaisin. No, oppirahat on aloittelevan autoharrastajankin maksettava.
Onneksi harrastajien enemmistö on toista maata. He ovat merkkiin tai harrastamiseen hurahtaneita henkilöitä, jotka ovat valmiita neuvomaan ja auttamaan vasta-alkajaa eteenpäin silläkin uhalla, että omat projektit seisovat. Tämän artikkelin sankari, itäsuomalainen ilmajäähdytteisten volkkareiden asiantuntija ja harrastaja Heikki Naapuri on yksi heistä.
Heikki Naapurin pajalla aika tuntuu pysähtyneen. Heikillä riittää aikaa ja hermoja vastailla kanssaharrastajan kysymyksiin tai turista muuten vain Volkkareista. Usein mukaan tarttuu omasta projektista puuttuvia pisteosiakin, joita Heikille on vuosien varrella kertynyt melkoinen varasto. Heikki Naapurin autokokoelma käsittää niin pihamaalla kyljelleen käännettyjä varaosa-autoja kuin entisöityjä ja erikoisia harvinaisuuksiakin, joista tänään esittelyssä on hänen ensimmäinen harrasteautonsa, vuoden 1951 Volkswagen Typ 1 Export Limousine.
"Pidän auton mahdollisimman alkuperäisenä"
Lokakuiselta, ankean harmaalta taivaalta ripsii vettä, kun saavun kameran kanssa Heikin pajan pihamaalle Etelä-Karjalan Rautjärvelle, aivan valtakunnan rajalle. Katse hakee idässä helmeilevää Pitkäjärveä, josta suurin osa kuuluu Venäjälle. Metsä ja pellot Venäjän puolella peittyvät paksuun harmaaseen usvaan. Sää ei ehkä ole kaunein mahdollinen 1950-luvun alun kuplavolkkarin koeajolle, mutta toisaalta, ajettaviksihan autot on tehty. Säällä kuin säällä.
- Tämä on miun ensimmäinen harrasteauto. Auto on jäänyt miun isältä ja miun volkkariharrastus on lähtenyt tästä autosta, Heikki Naapuri sanoo leveällä karjalan murteella ja esittelee pajan lämpöön talvivarastosta siirrettyä autovanhusta.
- Mie kunnostin tän ja sitten onkin ruvennut näitä romuja kertymään.
Heikki Naapurin isä osti vuoden 1951 kuplan tammikuussa 1963. Auto oli silloin 12-vuotias ja Voitto Naapurista tuli kuplan neljäs omistaja. Tällä hetkellä autossa on kiinni alkuperäiset AS-680 kilvet, joilla auto 19.1.1951 rekisteröitiin O Masalinin käyttöön. Toiselle omistajalle Väinö Reinikkalalle Kymenlaaksoon siirryttyään auto rekisteröitiin uudelleen RÄ-141 kilvillä 13.7.1961. Auton kolmas omistaja oli Lauri Partinen, jonka nimiin auto siirtyi 30.7.1962. Häneltä Heikin isä osti auton vain puoli vuotta myöhemmin. Enempää Heikki ei auton historiasta tiedä, mutta jos jollakulla on auton historiasta ja erityisesti ensimmäisestä omistajasta tarkempaa tietoa, ottaa Heikki kiitollisena kaikki vinkit vastaan.
Heikki sai kuplan isältään armeijasta päästyään vuonna 1986. Auto oli ehtinyt olla perheessä kovassa käytössä jo 23 vuotta. Ensitöikseen Heikki purki pikaista remonttia ja ruostevaurioiden korjausta vaatineen auton osiin ja entisöi sen itse parhaan kykynsä mukaan. Kahden vuoden työn tuloksena auto oli korjattuna, maalattuna ja katsastettuna jälleen tiellä.
Mutta hetkinen! 1980-lukuhan oli pastellinväristen California look -kuplien, Mangels-vanteiden ja C-kasettisoitinten aikakautta.
Mikä sai juuri armeijasta pääseen nuoren miehen entisöimään auton, eikä rakentamaan kuplasta muodikasta Cal-lookeria?
- Se tuntui jotenkin siltä, että tämä oli järkevin ratkaisu. En mie oikein ollut innostunut niistä California lookkereista. Se oli alusta pitäen sellainen idea, että pidän auton mahdollisimman alkuperäisenä, Heikki muistelee.
- Silloin autossa oli 30-hevosvoimainen moottori, kun ei ollut 25-heppaiseen koneeseen osia yhtään. Nythän noita osia löytyy ja sitä mukaa kun niitä sain, kunnostin autoon oikean moottorin.
Tätä autoa ei siis ole madallettu?
- Ei ole madallettu! Eikä madalleta, Heikki virnistää.
Kuplavolkkari on yksinkertainen harrasteauto
Monelle tuoreelle autoharrastajalle saattaa olla yllätys, kuinka vaikeaa osien etsiminen ja hankkiminen oli aikana ennen internetiä. Ulkomailta ei tavaraa niin vain tilattu, ellei joku tuttu tai sukulainen sopivasti tehnyt maahantuonnin parissa työtä tai asunut ulkomailla. Jälkituotanto-osiakin oli tarjolla vain rajallisesti.
- Tänä päivänä volkkareihin saa osia helposti, että sikäli nämä on aika helppoja harrasteautoja. Olkoon vaikka kuinka vanhakin auto, niin maailmalta löytyy kaikenlaista NOS-osaa ja muuta.
- Volkkari on tekniikaltaan suhteellisen helppo ja aika yksinkertainen, että kun auton purkaa osiksi, niin aika helppo se on kunnostaa, Heikki toteaa.
Kupla on 1930-luvun autobahnalle suunniteltu auto
Volkswagen kuplan 1930-luvulla suunnitelleen Ferdinand Porschen lähtökohtana oli riittävät tilat neljälle matkustajalle, edullinen hinta ja mahdollisuus ajaa pitkiä matkoja tasaisella 100 km/h nopeudella Saksan nopeasti kehittyneellä autobahn-tieverkostolla.
Minkälainen vuosimallin 1952 kuplavolkkari on ajaa?
- No ei mitenkään erityisen hyvä! Heikki huudahtaa.
- Ainakin rättirenkailla auto kulkee ihan mihin sattuu. Ei se mene metriäkään suoraan. Kai se on ihan asiaan kuuluvaa. Jossain hiekkatiellä, kun nopeudet on 50-60 km/h maksimissaan, niin ei sillä nyt niin suurta väliä ole.
Olet kuitenkin käynyt autolla tuulilasin tarrojen mukaan kaksi kertaa Saksassa?
- Kolme kertaa. Vuonna 1990 käytiin Wolfsburgissa Volkkarin tehtaalla Suomen Volkkariyhdistyksen porukalla. Sitten kävin vuonna 2013 ja samoin vuonna 2017 joka neljäs vuosi järjestettävässä VW Veteranentreffen -tapahtumassa Hessisch Oldendorfissa, Heikki laskee saksanmatkojaan.
Miten splittikuplalla pärjäsi Saksan autobahnalla?
- Ei sillä ole mitään asiaa autobanhalle! Heikki naurahtaa.
- Paitsi sunnuntaipäivänä, kun tultiin Hannoverista Wolfsburgiin, kun rekat ei saa ajaa sunnuntaina, niin silloin siellä oli ihan hyvä ajaa autobahnaakin. Kunhan vaan pysyi visusti oikeanlaitimmaisella kaistalla.
- Pikkuteitä pitkin mentiin muuten. Siellä se kulki ihan hyvin, Heikki muistelee Saksassa kuplalla taitettuja kilometrejä.
Heikin kuplan entisöintityökin alkaa olla museoikäinen
Heikki sai ensimmäisen harrasteautoprojektinsa valmiiksi nuorena miehenä jo yli 30 vuotta sitten. Vuosien varrella auton maalipinta on patinoitunut ja kilometrit näkyvät niin maalipinnassa, auton sisustassa kuin rakentajassakin. Kuplan patinaa voisi hyvin luulla alkuperäiseksi, jos ei tietäisi, että auton nykyinen väri on Volkkarin 1960-luvun värikartasta.
Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa siitä, että kun Heikki entisöi autoa, kivenheiton päässä pajan pihalta kulki Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja. Heikki olisi toki halunnut maalauttaa auton alkuperäisellä värillä jo Mihail Gorbatšovin ylläpitäessä järjestystä Pitkäjärven vastarannalla, mutta silloin alkuperäistä värikoodia ei voinut katsoa netistä, eikä paikallinen väriliikekään osannut auttaa. Väriksi valikoituikin alkuperäistä L36 Azurblauta vastannut lähin sininen väri L360 Seeblau.
Mitä suunnitelmia sinulla on tälle autolle?
- Väri pitäisi saada oikeanlaiseksi ja sisusta uusiksi, Heikki vastaa.
- Sisusta ja penkit eivät ole tämän autoyksilön alkuperäisiä, verhoiluja on uusittu ja perän helmapelti on uudemmasta autosta, kun siinä on pakoputkikolot, eli ne pitäis muuttaa. Moottori on oikeanlainen, mutta ei tämän auton alkuperäinen. Alustan osista en tiedä onko etuakseli joskus vaihtunut. Mutta muuten kaikki on alkuperäistä.
Aivan kaikkia 1980-luvun muotivillityksiä Heikkikään ei aikanaan onnistunut välttelemään.
- Lampunlipat pitää ottaa pois. Ne ei sovi tän auton tyyliin millään tavalla, Heikki toteaa.
Autoharrastuksesta tuli ammatti – tai päinvastoin
Heikki Naapuri on vuoden 1951 splittikuplansa rakentamisen jälkeen entisöinyt useita volkkareita niin itselleen kuin asiakkailleenkin, kerännyt varaosia, purkanut yli 50 kuplaa, peruskorjannut reilu sata ilmajäähdytteistä moottoria ja auttanut lukemattomia harrastajia.
Mikä näissä ilmajäähdytteisissä Volkkareissa oikein viehättää?
- Vaikea sanoa. Onhan näissä mielenkiintoinen, värikäs historia.
Harrastuksesta on joka tapauksessa tainnut tulla sinulle ammatti?
- Välillä menee vähän työ sekä harrastus sekaisin. Vaikea vetää joskus rajaa. Kun noita moottoreita tekee, niin ei malta välttämättä jättää kesken, niin että tulee tehtyä viikonloppunakin, Heikki pohtii.
- Toisaalta joskus kun laitoin uudempaa autoa, ja sit kun oli paskamainen homma, niin totesin, että nyt tarvitsen välillä hermolepoa kasaamalla Volkkarin moottoria. Niitä on tullut tehtyä joku satakunta tai voi ylikin olla. Olisi pitänyt alusta asti laittaa ylös, mutta ei ole tullut laitettua.
Volkkarin moottori taitaa mennä unissaankin kasaan?
- Joo, ei tarvii kiristystiukkuuksia katsoa kirjasta. Ne on päässä! Heikki huudahtaa.
"Tää on viimeinen volkkari, minkä mie myyn"
Heikki Naapurin päätös yli 30 vuotta sitten entisöidä kuplansa customoinnin sijaan on merkinnyt sitä, että vuosien varrella auton arvo on moninkertaistunut. 1980-luvulla vanhan kuplan kaksiosaisella takalasilla sai parhaimmillaan muutamalla kymmenellä markalla, mutta nykyään huonostakin aihiosta maksetaan helposti 10 000 euroa. TV:n reality sarjoissa ja sosiaalisessa mediassa kiertää tarinoita vanhoilla autoilla rikastuneista harrastajista ja liikemiehistä.
Heikki, onko auto kaupan vai pysyykö tämä kupla talossa?
- Ainahan joku kyselee, mutta kun sanoo ei, niin silloinhan se pysyy. Enkä mie tätä mihinkään aio myydä. Tää on viimeinen Volkkari, minkä mie myyn.
- Kaikki muut on myynnissä ensin, Heikki sanoo ja täydentää hetkeä myöhemmin: jos on myynnissä.
Koeajolenkin jälkeen Heikki ajaa kuplavanhuksen takaisin pajan lämpöön kuivumaan. Sieltä auto siirretään talvehtimaan sisustaa vaille valmiiksi entisöidyn vuosimallin 1957 Volkswagen Karmann Ghian viereen. Heikin metallinhopea Karmann Ghia on niin kaunis ilmestys, että auto on kokonaan oman tarinansa arvoinen. Sovin Heikin kanssa paluusta Rautjärvelle keväällä, kun aurinko on sulattanut Pitkäjärven jäät ja Ghia on valmis nielemään kilometrejä kuumalla asfaltilla.
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvien lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0
