1991 Volkswagen Transporterimme ukrainanmatka päättyi huoltoaseman pihalle Latviassa, mutta muu kolonna jatkoi matkaansa kohti Ukrainan ja Puolan välistä rajaa. Loppumatka sujui ongelmitta ja autot luovutettiin ukrainalaisille Hrebennessä. Sieltä ne jatkoivat matkaansa kohti taisteluja rintamalle Hersonin alueelle Etelä-Ukrainaan.
Matkakertomuksen edellinen osa: 1991 VW T4 Transporter hyytyy Latviassa
Kohti Ukrainan ja Puolan raja-asemaa
Etelä-Puolassa on lokakuussa vielä kesä. Lämpömittari näytti Zamośćissa jo aamulla 19 astetta hotellilta kohti Hrebennen raja-asemaa lähtiessämme ja iltapäivällä mittari kohosi reilusti 20 paremmalla puolella. Ajomatka rajalle ei ollut pitkä, noin 60km kaakkoon halki kumpuilevan peltomaiseman. Ukrainan suuntaan liikkeellä oli lähinnä rekkoja ja samanlaisia lahjoitusautojen saattueita kuin millä itsekin olimme liikkeellä.
Hieman ennen rajaa ohitimme tanskalaisen kahdeksan pikkumaasturin kolonnan ja lähellä rajaa tien varteen oli pysähtynyt kymmenen norjankilpisen T4 Transporterin ryhmän. Ukrainan asia on eurooppalaisille yhteinen asia.
Lahjoitusautojen luovutus ukrainalaisille
Vajaa kilometri ennen rajaa käännyimme tieltä Hrebennen pienen rajakylän laidalle sovitulle kohtaamispaikalle. Siellä puiden varjossa meitä jo odotti kaksi Lvivistä saapunutta vanhempaa herrasmiestä, Anatoleja molemmat, sekä nuori ukrainalainen nainen Sveta. Meidän ryhmämme jäsenten ikäiset ukrainalaismiehet eivät kovin helposti Ukrainasta maastapoistumislupaa tällä hetkellä saa. Siksi autoja rajan yli kuljettavat eläkeikäiset miehet ja nuoret naiset.
Autojen luovutustodistusten ja muiden tarvittavien dokumenttien allekirjoittamisen jälkeen suoritimme lippujen ja lahjojen vaihdon. Autojen lisäksi pakettiautoihin oli jo lähtiessä pakattu sekä renkaita, puhelimia että autojen varaosia ja tietysti myös karkkia lapsille. Rintamalla tiet ovat täynnä metalliromua, joten renkaita kuluu paljon, eikä karkkiakaan taida koskaan olla liikaa.
Autot lähtivät Ukrainan armeijan palvelukseen kohti Hersonin alueen taisteluja
Kun kysyin Anatolilta mitä autoille tapahtuu rajan ylityksen jälkeen, oli vastaus, että niiden odotettavissa oleva elinikä on ikävä kyllä lyhyt. Lahjoitusautojemme lopullinen sijoituskohde armeijan yksiköissä oli jo tiedoissa, kun saavuimme Hrebenneen. Nämä autot lähtivät suoraan etulinjan tarpeita palvelemaan Krivbasin 40. jalkaväkirykmentin tarpeisiin Hersonin alueelle. ”Jos sota jatkuu, näistä tuskin jää mitään jäljelle”, Anatoli totesi ja huokasi syvään. Autoja tarvitaan jatkuvasti lisää.
Osa meidän saattueemme autoista ajettiin viereisen maatilan pihalle parkkiin. Anatolit ja Sveta hakevat ne heti, kun ovat kolme ensimmäistä autoa saaneet toimitettua Lviviin ja pääsevät takaisin rajan yli. Meidän porukkamme kapusi vielä viereiselle mäelle ottamaan kuvaa. Yhteiskuvan takana näkyvät Ukrainan pellot. Sota on yllättävän lähellä Euroopan sydäntä.
Ukrainassa tarvitaan autoja niin kauan kuin sota jatkuu
Paluumatka sujui Varsovaan auton kyydissä ja sieltä edelleen Ryanairin siivillä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Kotona sain viestin Latviasta. Tien varteen hyytynyt 1991 Volkswagen T4 Transporter oli haettu trailerilla latvialaisten kontaktiemme työpajalle. Vielä ei ollut selvillä mikä autossa on vikana, mutta heti kun oranssi paku on kunnossa, teemme seuraavan matkan Hrebenneen. Tallinnassa odottaa kaksi muutakin Transporteria ja saimme myös viestin suomalaiselta Toyota RAV4 omistajalta, joka voisi lahjoittaa nelivetonsa Ukrainaan. Kuten Anatolikin rajalla totesi, autoja tarvitaan niin kauan kuin sota jatkuu.
PS. Jos sinulla on ajoneuvo, josta uskoisit olevan hyötyä Ukrainassa, ota yhteyttä palaute-lomakkeen kautta!
Teksti ja kuvat: Kai Lappalainen
Kuvan lisenssi: Creative Commons Attribution 4.0
