Kerralla oikein – mies, joka piirsi Porsche 911:n
Harva muotoilija on jättänyt autoteollisuuteen niin pysyvän jäljen kuin joulukuussa 1935 syntynyt Ferdinand Alexander Porsche. Nimensä Porschen perustaneelta isoisältään Ferdinand Porschelta perinyt F. A. Porsche tunnetaan ennen kaikkea legendaarisen Porsche 911 urheiluauton muodon isänä.
F. A. Porsche oli visionääri, jonka muotoilufilosofian ytimessä oli yksinkertainen periaate: hyvä muotoilu on rehellistä. Ei koristeita koristeiden vuoksi, ei edes turhaa silmäniloa, vaan muodon täytyy aina seurata tarkoitusta. Näitä periaatteita soveltuen syntyivät myös Porsche 911:n muodot.
Ferdinand Alexander Porschen ajattelun juuret ulottuvat hänen lapsuuteensa. Sodan jälkeisessä Euroopassa ei leluja juuri ollut edes autotehtailijan lapsilla, vaan lapset rakensivat omat lelunsa itse. Leluautojen parissa nuori Ferdinand Alexander oppi kehittämään luovuuttaan ja ongelmanratkaisutaitojaan.
Porsche 911-mallin muodot syntyivät F. A. Porschen johtamalla muotoiluosastolla
25-vuotias F. A. Porsche aloitti työt perheyrityksessä vuonna 1957 ja jo neljä vuotta myöhemmin hän johti vasta perustettua muotoiluosastoa. Ensi töinään Ferdinand Alexanderin johdolla muotoiltiin uusi Porsche 911-malli. Sen selkeän ajattomat korilinjat ja funktionalisuus ovat yhä edelleen nähtävissä Porschen nykyisissäkin 911-malleissa.
911 ei kuitenkaan ollut ainoa F. A. Porschen johtamalla muotoiluosastolla syntynyt menestysmalli. 904 Porsche Carrera GTS oli lasikuitukorinen täysiverinen kilpa-auto, jossa keveys yhdistyi kilpa-autoissa harvinaiseen tyylikkyyteen. GTS:n suunnitteluperiaatteet painuivat nekin niin syvälle Porschen DNA:han, että sama muotoilufilosofia on nähtävissä GTS-malleissa edelleen.
Porsche laajensi ensimmäisenä brändinsä teolliseksi designiksi
Vuonna 1972 Ferdinand Alexander Porsche perusti Porsche Design studion. Näin hänestä tuli yksi ensimmäisistä, joka vei automerkin muotoiluajattelun tietoisesti ja laajasti autojen ulkopuolelle. Kyseessä ei ollut pelkkää logon liimaamista muiden valmistamiin fanituotteisiin, vaan pääasia oli designissa, insinöörilähtöisessä ajattelussa ja toiminallisuudessa. Porsche Designin valmistamia tuotteita olisi voinut myydä vaikka ilman Porsche nimeä.
Studion ensimmäinen tuote, Chronograph I, oli maailman ensimmäinen täysin musta rannekello. Se sai inspiraationsa 911:n ohjaamosta: mattapinta, selkeät numerot ja merkinnät sekä punainen sekuntiviisari takasivat sen, että kello oli luettavissa nopealla vilkaisulla tilanteessa kuin tilanteessa. Kellosta tuli välitön klassikko, jota valmistetaan yhä edelleen.
Porsche 911 ei ole täydellinen auto, mutta se on täydellinen Porsche
F. A. Porschen kerrotaan sanoneen suunnittelemistaan tuotteista:
Luomustemme tulisi olla elinikäisiä kumppaneita, eivätkä ne saisi olla alttiita ohimeneville trendeille.
Porsche 911 ei ole oikeastaan koskaan ollut muodikas, mutta sen muotoilu on aina ollut rehellistä. Siksi se on kestänyt aikaa paljon paremmin kuin monet huomattavasti uudemmat Porschen laajemmalle asiakaskunnalle suunnittelemat volyymimallit. 911 on täydellinen Porsche.
Teksti ja kuva: Kai Lappalainen
Tekstilähde: Porsche Newsroom
Historiakuvat ja copyright: Porsche AG
