Museovirasto jakaa aiempien vuosien tapaan avustuksia raide-, ilma-, maantie- ja vesiliikenteen kulkuvälineiden säilyttämiseksi käyttökuntoisena. Avustusten tarkoituksena on säilyttää Suomessa edustava otos kansallisesti merkittävää ajoneuvokantaa käyttökuntoisena. Etusijalla avustuksista päätettäessä ovat Suomessa rakennetut vähintään 50 vuotta vanhat kulkuvälineet, mutta myös ulkomailla valmistetuille ajoneuvoille voidaan myöntää avustusta, jos ne ovat olleet Suomessa käytössä vähintään 50 vuoden ajan. Avustuksista päätettäessä maantieliikenteen kulkuvälineiksi luokitellaan moottoriajoneuvojen lisäksi myös hevosajoneuvot, polkupyörät ja omalla voimanlähteellä liikkuvat työkoneet. Avustusta voi siis hakea vaikkapa papalta perityn Suomessa valmistetun perintöfillarin käyttöentisöintiin.
[Lue artikkeli]Suositellut
Auton tuulilasi huurtuu sisäpuolelta – 7 vinkkiä huurtumisen estämiseksi
Kakkosautomme 2002 Opel Astra G:n tuulilasi pysyi jatkuvasti sisäpuolelta huurteessa, vaikka lämmityslaitteen puhallin oli asetettu täysille ja kabiiniin tuli kuuma. Ainoa tapa saada näkyvyyttä eteenpäin oli avata sivuikkunat ja pyyhkiä tuulilasia rätillä. Oli selvää, että auton huurteenpoisto ei toiminut oikein. Ongelma on autoilijoille tuttu etenkin syksyllä lämpötilan laskiessa ja ilman kosteuden noustessa. Tässä seitsemän kohdan tarkastuslista, jota seuraamalla voit tutkia oman autosi huurteenpoiston toimivuuden ja selvittää huurtumisen syyn.
[Lue artikkeli]Volkswagen T5 Transporter takapuskurin irrotus ja pysäköintitutkan anturin vaihto
Volkswagenin pysäköintitutkan yhden anturin rikkoutumisesta seuraa koko järjestelmän toiminnan keskeytyminen. VW T5 Transporterissa, Caravellessa ja Multivanissa vikatila ilmenee pitkänä piippauksena peruutusvaihdetta kytkettäessä tai pysäköintitutkan käynnistyspainikketta painaessa. Radioon integroitu visuaalinen näyttö pysyy niin ikään pimeänä ja peruutustutkan merkkivalo kojelaudassa vilkkuu keltaisena. Tämän artikkelin ohjeilla irrotat takapuskurin ja vaihdat viallisen pysäköintitutkan anturin uuteen.
[Lue artikkeli]Kuvaraportti: Espoo VW & Vintage Swap syksy 2021
Keväällä ja syksyllä järjestettävä Espoon perinteinen VW & Vintage Swap -rompetori on jouduttu koronan takia perumaan useaan kertaan. Onneksi rajoituksia lievennettiin syyskuun puolivälissä juuri sopivasti ennen tapahtumaa ja volkkarikansa pääsi aloittamaan tulevaan tallikauteen valmistautumisen tekemällä löytöjä rompetorin myyjien laareista ja peräkärryistä Espoon automuseon komeassa miljöössä.
[Lue artikkeli]Volkswagen Golf Mk4, Bora ja New Beetle koiranluun eli etuvakaajan yhdystangon vaihto
Nettihuutokaupasto projektiksi hankittu 2001 Volkswagen New Beetle ei ollut läpäissyt katsastusta.
Yksi havaituista vioista oli etukallistuksenvaimentimen välyksellinen yhdystanko eli koiranluu. Koiranluiden vaihdon hinta korjaamolla vaihtelee 75-300 euron välillä käytettävistä varaosista ja huollon tuntiveloituksesta riippuen. Vaihtotyön voi tehdä helposti itsekin. Hyvälaatuisetkaan varaosat eivät maksa paljoa ja vaihtotyö onnistuu omassa tallissa tai vaikka pihamaalla. Nämä ohjeet pätevät myös Volkswagen Golf Mk4 ja Bora mallien koiranluiden vaihtoon, sillä autoissa on yhteinen alustaratkaisu.