Café racer – Hot rod -kapinan eurooppalainen versio
On hämmentävää miten harva ajoneuvoharrastajakaan tietää, kuinka suuri merkitys café racer moottoripyörillä ja elämäntavalla oli eurooppalaisen ajoneuvokulttuurin kehittymisessä.
Café racerin amerikkalainen isoveli, Hot rod -kulttuuri on useimmille tuttu. Samoin 1960-luvun lopun murroksen aikakaudella aikuistuneen sodanjälkeisen sukupolven tunnukseksi noussut Harley Davidsonin moottoripyörien ympärille syntynyt elämäntapa. Mutta kapinallisen nuorison Englannissa jo 1950-luvulla synnyttämä café racer on vähintään yhtä merkittävä, ellei jopa merkittävämpi, kuin amerikkalaiset vastineensa.
Uuden sukupolven nuorisokulttuuri
Easy Rider road movie elokuvaa on sanottu Yhdysvaltojen elokuvahistorian maamerkiksi, josta muodostui 1960-luvun lopussa aikuistuneen uuden sukupolven ja murroksen aikakauden tunnus. Elokuvan myötä amerikkalainen Harley Davidson nousi maailmanlaajuiseksi brändi-ikoniksi, josta merkki ammentaa yhä edelleen.
Amerikkalainen Easy rider ei kuitenkaan luonut ensimmäistä moottoripyörien ympärille syntynyttä elämäntapaa ja rakentelusuuntaa. Se syntyi jo aiemmin Euroopassa. Café racer pyörät vangitsivat 1950-luvun Englannissa vaihtoehtoja etsineen nuorisokulttuurin energian. Café racer onkin enemmän kuin vain moottoripyörä. Se on moottoripyörän, pyörän rakentajan, elämäntavan, yhteisön ja kapinallisuuden summa.
Café racer moottoripyörän synty
Buddy Holly ja muut 1950-luvun Rock and roll -musiikin pioneerit synnyttivät ensimmäisen maailmanlaajan nuorisokulttuurin. Uudesta musiikista diggailleet rokkarit (Rockers, Ton-Up boys) viettivät Englannissa aikaansa kaupunkien kehäteiden ja asutuskeskuksia yhdistäneiden moottoriteiden varsille rakennetuissa tienvarsikahviloissa.
Monet 1950- ja 1960-lukujen tienvarsikahviloista, kuten suositut Busy Bee ja Raising Sun Café, on jo jyrätty maan tasalle, mutta osa kahviloista on yhä edelleen toiminnassa. Yksi café racer ilmiön merkittävimmistä kahviloista oli Lontoon Ace Café. Ässä, The Ace, herätettiin uudelleen eloon 2000-luvulla. Ajoneuvokulttuurin ja café racer perinnön vaaliminen on merkittävä osa Ace Café toimintaa yhä edelleen. Kahvilassa järjestetään mm. vuosittaisia Ton-Up tapahtumia café racer -harrastajille.
Café racer on kapinaa, rock'n roll musiikkia ja moottoripyöriä
Ajatus kapinallisesta nuorisosta kokoontumassa rekkamiesten suosimassa tienvarsikahvilassa voi tänään tuntua oudolta, mutta 1950-luvulla rock-klubeja ei vielä ollut, radioasemat eivät uutta musiikkia suostuneet tai saaneet soittaa ja vain hyvin harvalla oli mahdollisuus tai varaa kuunnella musiikkia kotonaan. Musiikin kuntelemisen ongelman ratkaisi kahvilan nurkkaan pultattu jukebox.
Amerikassa rock’n roll sukupolven nuoret hankkivat auton, rakensivat ja virittivät sen ja kokoontuivat tienvarsien dinereissa jukeboxin ympärille kuuntelemaan musiikkia. Nuoret yhdistivät musiikkinsa, kapinallisuutensa ja ajoneuvonsa uudenlaiseksi identiteetiksi. Syntyi hot rod -kulttuuri. Sama tapahtui 1950-luvun Englannissa, mutta vanhalla mantereella nuorison tulotaso oli niin paljon amerikkalaisia nuoria matalampi, että täällä uusi nuorisokulttuuri syntyi edullisempien moottoripyörien ympärille.
Café racer – kahvilakilpuri
Tienvarsikahvilaan kokoontunut nuoriso kulutti aikaansa musiikkia kuunnellen ja odottaen, että joku tulisi paikalle nopealla moottoripyörällä. Tulija haastettiin ajamaan kilpaa yhdestä kahvilasta seuraavaan. Haasteen esittämisen jälkeen kahvila tyhjeni nopeasti nuorten siirtyessä ulos katsomaan kuka voittaa, kuka on nopein.
Kun nuorten joukko palasi kahvilaan, saivat kuskit kuulla sisälle jääneiltä café racer kisoja rekkojensa nupista seuraamaan tottuneilta rekkamiehiltä pilkkaavia kommentteja:
”Et ole mikään oikea kilpa-ajaja, kuten Geoff Duke tai Leslie Graham, olet pelkkä kahvilakilpuri - café racer!”
Nuoret rokkarit eivät kuitenkaan pilkkanimestään välittäneet, vaan ottivat termin omakseen.
”Totta hitossa, olen café racer!”
Ja niin he ajoivat kilpaa seuraavaan kahvilaan ja sieltä taas seuraavaan niin nopeasti kuin moottoripyörillään pääsivät. Café racerista tuli osa 1950-luvun nuorisokulttuuria, joka vaikutti vielä pitkälle 1960-luvun loppuun saakka.
The ton - sata mailia tunnissa
1950-luvun Café racerin suurin tavoite oli tavoittaa sadan mailin haamunopeus, joka tunnettiin paremmin lempinimellä The ton - tonni. Tonnin saavuttaminen oli kunnia-asia, selvisipä tavoitteesta hengissä tai ei.
Café racer pyörän merkittävimmät tunnusmerkit ovat karun riisuttu ulkonäkö ja agressiivinen muotoilu. Vauhdinjanoiset nuoret ottivat pyöriä rakennellessaan mallia brittiläisen kilpamoottoripyöräilyn sankareiden, kuten Mike Hailwoodin ja Geoff Duken, kalustosta.
Rakentelun lähtökohdaksi otettiin yleensä käytettynä hankittu pyörä, mikä tahansa, mihin rahat riittivät. 1960-luvulle tultaessa pyörien ominaisuudet paranivat ja syntyi useita legendaarisia café racer malleja. Tunnetuin niistä oli Triton, omassa tallissa koottu tai muutamien jälleenmyyjien tarjoama yhdistelmä, jossa oli Nortonin Featherbed runko ja Triumph Bonnevillen moottori. Muita yleisiä yhdistelmiä olivat Tibsa, Triumphin moottori BSA:n rungossa, NorVin, Vincentin V-Twin moottori Nortonin rungossa ja hieman kalliimmat Rickmanin tai Seeleyn kilpapyörien runkoihin perustuneet café racerit.
Pyörien mukavuudesta tingittiin hallittavuuden ja nopeuden kustannuksella. Ohjaustanko laskettiin alas ja kavennettiin ilmanvastuksen vähentämiseksi. Bensatankki muotoiltiin pitkäksi ja siinä oli pehmustetut upotukset polville. Satulan muotoon ja sijoitukseen pyörän takana otettiin vaikutteita kilpapyöristä. Moottoria viritettiin ja kaasutin korvattiin suuremmalla. Ilmanputsarit jätettiin usein pois ja kaasuttimeen pultattiin vain imutorvet.
100mph jäi monen café racerin osalta haaveeksi
Sadan mailin (160km/h) tuntinopeuden eli tonnin saavuttaminen jäi monelta café racerilta yritykseksi, sillä tarvittavien tehojen saaminen 1950-luvulla tyypillisestä 650cc kaksisylinterisestä vertikaali-Twin moottorista oli oma vaativa taiteenlajinsa. Moottorin piti olla juuri oikein viritetty, että tavoite oli mahdollista saavuttaa. Moottorin teho ei ollut kuitenkaan ainoa ongelma, sillä viritetyllä moottorilla oli helppo ulosmitata aikakauden moottoripyörien kapeat rättirenkaat ja 1950-luvun pyörien kehnot rumpujarrut.
Aina kaikki ei ollut kiinni kalustosta, vaan kuljettajasta ja olosuhteista. Teiden pinnat eivät 50-luvun Englannissa olleet läheskään siinä kunnossa, missä ne nyt ovat. Päätietkin olivat paikoin surkeasti valaistuja ja ajoneuvoja levisi tielle paljon useammin kuin nykyään. Niinpä jokainen edessä häämöttänyt kurvi oli café racer kuskille potentiaalinen surmanloukku moottorivaurion kokeneen auton levitettyä mineraaliöljynsä asfaltille tai rekan tiputettua osan kuormasta kyydistään.
Yrityksen ja erehdyksen kautta luotiin historiaa
Café racer pyörät suunniteltiin yrityksen ja erehdyksen kautta monen rokkarin menettäessä henkensä niiden ohjaimissa. Lopputuloksena syntyi moottoripyörien rakentelusuunta, jonka vaikutus koko moottoripyöräteollisuuteen ja -harrastukseen on kiistaton. Café racer on iso osa eurooppalaista ajoneuvokulttuuria ja esimerkki siitä, minkälaisia taidonnäytteitä motivoitunut harrastaja voi pienillä resursseilla saada aikaan.
Moderni kilpapyörä olisi voinut jäädä kokonaan syntymättä ilman kapinallisen nuorison vauhdinjanoa. Moni moottoripyöräilyn historian merkittävä pyörä on ottanut vaikutteita café racereista. Triumph Bonneville, Honda CB-750 (Tuutti) ja Kawasaki Z-1 ammentavat suoraan café racer pyörien rakentajien yritysten ja erehdysten kautta syntyneiden innovaatioiden tuloksista.
Rohkeita? Uhkarohkeita? Järjettömiä? Vauhdin sokaisemia kapinallisia? Vai moottoripyöräilyn visionäärejä?
Kaikkea tätä café racer pyöriä rakentaneet rokkarit olivat. Heidän synnyttämänsä energinen nuoriso- ja ajoneuvokulttuuri kasvoi maailmanlaajuiseksi moottoripyörien rakentelusuuntaukseksi, jonka perinne ei vieläkään ole kuollut tai unohtunut.
Kuvat: Flickr.com ja Wikipedia. Lisenssit: CCBY20 ja PD/CC0.
Teksti: Wheels.fi toimitus [Kai Lappalainen]
