Vehoniemen automuseo sijaitsee luonnonkauniilla harjulla 12-tien varrella Kangasalla. Yksityinen automuseo Suomessa on hatunnoston arvoinen kulttuuriteko, jota kannattaa tukea pistäytymällä museossa kahvilla ja näyttelyn ajoneuvoihin tutustumassa aina ohi ajaessa.
[Lue artikkeli]Suositellut
Cruising-helmi: 1938 Volvo PV51
Yksi Porvoon heinäkuisen Cruising-illan helmistä oli ehdottomasti Sami Kyttälän harvinainen museorekisteröity 1938 Volvo PV51. Alunperin uutena Suomessa myyty ja 1970-luvulla kuusen alta pelastettu Volvo on tuttu näky monista tapahtumista, jonne Volvo saapuu omin voimin ajamalla. Volvo PV51 on 1930-luvun mainoslausetta mukaillen pohjoismaista ”teräksistä voimaa ja varmuutta” puhtaimmillaan.
[Lue artikkeli]Harrasteautoille oma rekisteri, katsastuspakosta luopuminen ja uudistuksia rakentelusääntöihin
Kansanedustaja Timo Heinonen teki viime kesänä esityksen harrasteajoneuvorekisterin perustamisesta. Nyt Trafin käsittelyssä olevan esityksen tavoitteena on museoajoneuvorekisterin kaltaisen rekisterin laajentaminen koskemaan myös harrasteajoneuvoja. Rekisteri tavoitteena olisi kohtuullistaa autoharrastuksesta syntyviä kustannuksia. Heinonen kannattaa myös katsastuspakosta luopumista ja helpotuksia rakentelusäädöksiin.
[Lue artikkeli]Käyttökokemuksia Bahco BPHVLP01 maaliruiskusta
Kuplavolkkariprojektia varten hankittu Bahco BPHVLP01 -maaliruisku on nyt testattu tositoimissa ja ensimmäiset autonosat on maalattu. Kokemuksen perusteella ruiskusta on paljon hyvää sanottavaa, mutta moitteitakin ruiskun valmistajalle on annettava.
[Lue artikkeli]Kuvaraportti: Porvoo Cruising 28.7.208
Porvoon Cruising-illan kokoontumispaikka Kuninkaanportissa täyttyi jenkkiautoista, kun Wheels kävi tutustumassa Itä-Uudenmaan Hot rod -kulttuuriin. Toki mukaan mahtui muutama mielenkiintoinen Euro-autokin. Mukava yllätys oli ensimmäisen alusta loppuun rakentamani ja vuosia sitten myymäni harrasteauton ilmaantuminen paikalle.
[Lue artikkeli]